Minne katosi päivät?

Tänään havahduin siihen, että Fasu täyttää kohta 8 vuotta. Olen aina mielessäni siirtänyt Fasun agilityä tulevaisuuteen. Sitten joskus mekin onnistutaan, vielä ei ole kiire. Huomasin, että en enää ajattele niin. Minun mielikuvissani Fasu on maailman hienoin agilitaaja, siitä ei vain ole mitään todisteita, ei valionarvoja eikä mitään muutakaan. Eikä tarvitsekaan olla.

© Sari Eskelinen

Fasun matkassa on ollut monen monta mutkaa. Yksi mutka on tietysti ollut vain haittana oleva ohjaaja. Fasun mielestä Fasu tietää itse ihan hyvin, miten rata kuuluu mennä.

Ensimmäisen kerran Fasu jäi polviensa takia tauolle toukokuussa 2008 ja palasi kisakentille tammikuussa 2009.

Pääsimme B-maajoukkueeseen kaudelle 2009-2010. Bemarileireillä jotkut treenit menivät viiden ensimmäisen esteen hiomiseen koko 20 minuutin ajaksi, toisissa oltiin parempia. Fasu sai kaikilta kehuja, mm. kuinka älyttömän hyvin se lukee rataa. Minä olin maailman ylpein, vaikka koko bemarikaudella selvisimme vain yhdestä radasta nollalla.







Hyllytimme lähes jokaisen startin ennen seuraavaa taukoa, joka alkoi heinäkuussa 2010. Fasun pisin "agilitykausi" siis kesti 19 kuukautta.

Kun molemmat polvet oli kerran jo operoitu ja toinen alkoi jälleen oireilla, en uskaltanut enää. Polvea ei leikattu, koska siitä ei löydetty vikaa. En siltikään uskaltanut. Polvet eivät ole oireilleet pitkään aikaan ja koira on jo 8-vuotias. 

© Sari Eskelinen

Nykyään käymme joskus hypäreillä huvin vuoksi. Ei se pysy lähdössä, eikä me yleensä tehdä tuloksia, hylkyjä vain. Silti maalissa on molemmilla aina yhtä hauskaa - minulla ja Fasulla.

Fasun piti päästä SM-kisoihin, karsintoihin, Ruotsiin, siitä piti tulla agilityvalio ja äiti suunnitteli, kuinka tulee katsomaan Fasun MM-kisoja. Fasu ei koskaan päässyt mihinkään, mutta Fasusta tuli maailman hienoin agilitykoira, ainakin minun mielestäni.

Elämä on epäreilua, mutta ei kuitenkaan, koska Fasu on juuri minun. Kiitos, Sanna!

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan

Suunnittelin hylkääväni blogini, koska joskus kirjoittaminen on äärimmäisen vaikeaa. Tänään ei ollut.

Zimin noustua kolmosiin emme ole kisanneet kovinkaan montaa starttia. Menestys on ollut vaihtelevaa, yksi nolla, yksi vitonen ja muutama hylky.

Saimme Jenten viihdyttämään yksitoikkoista arkeamme pariksi viikoksi. Jente ja Zim painivat, Jente ja Fasu juoksivat. Kaikki uivat yhdessä. Jente ja minä aksasimme.

Ja niin aksasi Fasukin. Hylkyjä, kuten yleensäkin. Me emme edelleenkään loistaneet cavaliermestaruuksissa. Hauskaa oli tietenkin, vaikka kuuden radan jälkeen olisin voinut jäädä makaamaan Virpiniemen tekonurmelle koko loppupäiväksi.

Eilen kouluttauduimme Zimin kanssa. Välistävedot tuottivat ongelmia - olen niissä toivottoman huono. Muuten agility tuntui joissain kohdin jopa helpolta, vaikka taskusta karkaava kettu häiritsikin keskittymistäni ja pilasi nollamme...