Edellistä tekstiä kirjoittaessani en edes kehdannut mainita, että pyörähdimme Fasun kanssa kesällä myöskin tokokokeessa. Kuvitelkaa; minä ja Fasu tokokokeessa... (Kaikki minut tuntevat tietävät, että tokon treenaaminen on minulle enemmän pakkopullaa, kuin mukava harrastus. Liian pilkun viilaamista...)
Oletin, että koira olisi jo kisavalmis, ja koska koulua varten on pakko saada ykköstulos, niin ajattelin, että pakko sinne on ennemmin tai myöhemmin mennä...
Noh, meidän suoritus kuitenkin oli kaukana siitä pilkun viilaamisesta, kaksi ensimmäistä liikettä sujui... Joo, kyllä se osaa maata maassa ja antaa vieraan rapsuttaa. Sitten alkoikin jo naurattaa...
Fasun mielestä seuraamisen voi suorittaa myös katselemalla lintuja ja haistelemalla läheiseen metsään päin ja hengailemalla muuten vaan mukana... Minulla taisi olla idiootti virne naamalla koko seuraamisen ajan, kun mietin, mitä koiran päässä oikein liikkuu. Ehkä olisi ennemminkin pitänyt hävetä silmät päästään. No, ei se ole niin vakavaa.
Liikkeestä maahanmenokin on melkeen sama asia, kuin liikkeestä istuminen, jota ei oltu edes opetettu koko koiralle. Luoksetulo toimi vasta toisella käskyllä ja liikkeestä seisomisessa onnistuin säikäyttämään koiran, koska se taas katseli lintuja ja säikähti, kun olinkin sen vieressä.
Sitten oli enää se hyppy, jonka oletin onnistuvan, mutta nollillehan sekin meni.
Tuloksena 90½/200 pistettä. Kohtahan Fasu on jo tottelevaisuusvalio! Hurraa me!
P.S. olihan se vähän vähemmän, kuin toukokuun möllitokojen pistemäärä; siellä nimittäin saimme 166 pistettä... Aina ei voi onnistua, mutta kyllä me vielä se ykkönen saadaan... Joskus...
Elä ressaa. :) Muistaakseni koulua varten riitti, että koiralla oli kaksi TULOSTA eli TOKOstakin riittää vaikka se ALO3. Mutta hyvähän sitä ykköstä on tavotella. ;) Tsemppiä!
VastaaPoistaAhaa, muistelin, että olis tarvinut kaksi luokkanousuun oikeuttavaa tulosta... Pitänee tarkistaa, helpottaisi kyllä huomattavasti, jos se olikin pelkästään tulos :)
VastaaPoista