Joko nyt?

Minä en saa aikaiseksi kirjoittaa blogiin. Olen ollut kiireinen, joten sekin saa kelvata tekosyyksi.

Katselin eilen Zimin tuloksia. Olemme kisanneet yllättävän paljon, sillä jos seuraavanakin vuonna jatkaisimme samaa vauhtia, ylittyisi pian Fasun starttimäärä. Hurjaa.

Viime startit eivät ole oikein sujuneet. Zim on helppo, mutta minä en siltikään osaa. Haluaisin niin kovasti päästä johonkin ryhmään treenaamaan, että joku voisi kommentoida suorituksiamme. Haluaisin edes olla niin aikaansaava, että voisin raahata videokameran kuvaamaan suorituksiamme. Oikeastaan kierrämme aina vain siivekkeitä, treenaamme keppikulmia, kontakteja tai keinun rämäyttelyä. En edes muista, koska olisin viimeksi jaksanut yksin raahata radalle edes muutaman esteen. Olen joutunut harrastamaan yksin treenaamista jo pitkään, 4 vuotta.

Haluaisin jo pois Kannuksesta. Vaikka olenkin tykännyt opiskella kennellinjalla, en itse Kannuksesta pidä ollenkaan. Edes teitä ei voida hiekottaa. Normaalisti neljän minuutin kävelyyn menee puoli tuntia. Ärsyttää.

Oulussa kaikki oli paremmin. Oli treeniryhmä. Lenkillä vastaantulijat eivät saaneet kohtauksia koirista ja sohineet niitä sauvoilla. Pyörällä sai ajaa kummassa reunassa halusi, eivätkä tuntemattomat autoilijat tukkineet tietäsi vain sen takia, koska heitä ärsyttää pyöräilijä väärässä reunassa. Tiellä sai kävellä vapaasti ilman tupakoivia teinilaumoja, jotka valtaavat koko tien, eivätkä varmasti eväänsä väräytä väistääkseen. Kotiin sai mennä ilman huumehörhöjen uhkailuja, eikä tarvinut sen vuoksi soitella hätänumeroon. Eikä kotiin kantautunut naapurista tupakansavua, josta aiheutuu jatkuva päänsärky. Kotona asiat olivat aina hyvin.

Sertin arvoinen suoritus

Totta puhuen en ole kovinkaan tyytyväinen viikonlopun suorituksiini. Olin hidas ja koirien tiellä. Kolmelta radalta kosketusvirhe, koska koirat juoksivat jaloilleni.

Fasun rata oli tavallista Fasua. Jos Helsingissä epäilin Fasun muuttuneen, nyt en enää epäile. Fasu on edelleen Fasu, oli ikää sitten pian kahdeksan tai ei.

Zimin ensimmäinen oli yhtä kuin kaksikymmentä virhepistettä. Oli kosketusvirhettä ja keppivirheitä ja rima. Ei taipunut keppien kakkosväliin. Kaarratti.

Seuraava rata tuntui järkyttävän kauhealta. Olin tolkuttoman myöhässä ja oli kiire kaikkialle. Kontaktit olivat niin kauheat, että hävettää. Muutenkin koko rata tuntui huonolta, siksi en meinannut uskoa korviani, kun meitä kuulutettiin palkintojenjakoon. Serti-ruusukkeen kohdalla silmät meinasivat pudota päästäni.

Viimeisellä radalla jouduin vaihtamaan suunnitelmaa keppien jälkeen, kun koira sinkosi eteenpäin. Kierrätin siivekkeen ulkokautta ja olin myöhässä valssissa. Koira joutui kiertämään jalkani, josta saimme vitosen. Muuten rata olisi ollut nolla, mikä harmittaa vähän, koska olisimme saaneet tuplat. Toisaalta ihmetyttää sekin, kun säännöissä sanotaan, että virhe tulee ohjaajan koskiessa koiraan, saaden siitä etua. Minä en koiraan koskenut, enkä ainakaan saanut siitä mitään etua. Kuinka siis määritellään, milloin ohjaaja koskee koiraan?

Kyllä minulle kuitenkin mutakakku kelpasi kisapäivän päätteeksi. Vaikkapa Zimin kunniaksi, kun se on niin mahdottoman hieno. Tai Fasun, kun se on niin sinkoileva ja iloinen. Mutta ei minun, koska minulla on niin paljon parannettavaa seuraaviin kisoihin. 

Rahalla saa ja mersulla pääsee

Zim ja syksy

 Mersun tankkiin upposi jälleen useita kymppejä, kun riensimme kisaamaan Etelä-Suomeen. Ikinä ennen en ole Helsingissä kisannut, joten taisi olla jo aikakin.

Aiemmin olen harmitellut sellaisia tyhmiä pieniä virheitä. Nykyään en. Helsingissä olimme onnistua usealla radalla, mutta nollaa varten kaiken pitää mennä nappiin. Nyt ei mennyt. 

Zimin kohdalle tuloksiin merkittiin 5, hyl ja hyl. Ensimmäisellä radalla koira tuli toiseksi viimeisestä esteestä ohi. Seuraavalla putki-puomi -erottelu ei onnistunut ja viimeisellä sössin kepit, enkä ehtinyt viedä oikeaan päähän putkeen. Olin Zimiin äärettömän tyytyväinen. Ja opin, vihdoin ja viimein, kuinka putki-puomi -erotteluissa tulee toimia. 

Fasukin pääsi kirmailemaan. Rata vaikutti täysin katastrofaaliselta Fasunlaiselle kaahottajalle, mutta osaa Fasukin yllättää tekemällä nollaa loppumetreille saakka. Sitten putosi rima. 

Minne katosi päivät?

Tänään havahduin siihen, että Fasu täyttää kohta 8 vuotta. Olen aina mielessäni siirtänyt Fasun agilityä tulevaisuuteen. Sitten joskus mekin onnistutaan, vielä ei ole kiire. Huomasin, että en enää ajattele niin. Minun mielikuvissani Fasu on maailman hienoin agilitaaja, siitä ei vain ole mitään todisteita, ei valionarvoja eikä mitään muutakaan. Eikä tarvitsekaan olla.

© Sari Eskelinen

Fasun matkassa on ollut monen monta mutkaa. Yksi mutka on tietysti ollut vain haittana oleva ohjaaja. Fasun mielestä Fasu tietää itse ihan hyvin, miten rata kuuluu mennä.

Ensimmäisen kerran Fasu jäi polviensa takia tauolle toukokuussa 2008 ja palasi kisakentille tammikuussa 2009.

Pääsimme B-maajoukkueeseen kaudelle 2009-2010. Bemarileireillä jotkut treenit menivät viiden ensimmäisen esteen hiomiseen koko 20 minuutin ajaksi, toisissa oltiin parempia. Fasu sai kaikilta kehuja, mm. kuinka älyttömän hyvin se lukee rataa. Minä olin maailman ylpein, vaikka koko bemarikaudella selvisimme vain yhdestä radasta nollalla.







Hyllytimme lähes jokaisen startin ennen seuraavaa taukoa, joka alkoi heinäkuussa 2010. Fasun pisin "agilitykausi" siis kesti 19 kuukautta.

Kun molemmat polvet oli kerran jo operoitu ja toinen alkoi jälleen oireilla, en uskaltanut enää. Polvea ei leikattu, koska siitä ei löydetty vikaa. En siltikään uskaltanut. Polvet eivät ole oireilleet pitkään aikaan ja koira on jo 8-vuotias. 

© Sari Eskelinen

Nykyään käymme joskus hypäreillä huvin vuoksi. Ei se pysy lähdössä, eikä me yleensä tehdä tuloksia, hylkyjä vain. Silti maalissa on molemmilla aina yhtä hauskaa - minulla ja Fasulla.

Fasun piti päästä SM-kisoihin, karsintoihin, Ruotsiin, siitä piti tulla agilityvalio ja äiti suunnitteli, kuinka tulee katsomaan Fasun MM-kisoja. Fasu ei koskaan päässyt mihinkään, mutta Fasusta tuli maailman hienoin agilitykoira, ainakin minun mielestäni.

Elämä on epäreilua, mutta ei kuitenkaan, koska Fasu on juuri minun. Kiitos, Sanna!

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan

Suunnittelin hylkääväni blogini, koska joskus kirjoittaminen on äärimmäisen vaikeaa. Tänään ei ollut.

Zimin noustua kolmosiin emme ole kisanneet kovinkaan montaa starttia. Menestys on ollut vaihtelevaa, yksi nolla, yksi vitonen ja muutama hylky.

Saimme Jenten viihdyttämään yksitoikkoista arkeamme pariksi viikoksi. Jente ja Zim painivat, Jente ja Fasu juoksivat. Kaikki uivat yhdessä. Jente ja minä aksasimme.

Ja niin aksasi Fasukin. Hylkyjä, kuten yleensäkin. Me emme edelleenkään loistaneet cavaliermestaruuksissa. Hauskaa oli tietenkin, vaikka kuuden radan jälkeen olisin voinut jäädä makaamaan Virpiniemen tekonurmelle koko loppupäiväksi.

Eilen kouluttauduimme Zimin kanssa. Välistävedot tuottivat ongelmia - olen niissä toivottoman huono. Muuten agility tuntui joissain kohdin jopa helpolta, vaikka taskusta karkaava kettu häiritsikin keskittymistäni ja pilasi nollamme...

Maltti on valttia

Viime aikoina on tapahtunut paljon. Se tarkoittaa yhteensä seitsemää starttia, reilua 2000 ajettua kilometriä, sekä selkä rtg'tä ja hammaskiven poistoa.

Agirodussa Zim ei päässyt loistamaan, olin lahna ja pelkäsin. Vöyrissä ennen agirotua kepit eivät taaskaan toimineet. Focus puuttui kokonaan, ja niin puuttui agirodussakin. Keppivirheitä tuli kolmella radalla neljästä.

Onneksi Fasu sentään teki nollan. Se oli säätämistä ja pyörimistä, mutta nolla kuitenkin. Fasu pysyi kartalla myöskin joukkueradalla, vaikka pienen koiran päässä kontaktit olivatkin tarkoitettu hyppimistä varten. Joukkueemme oli hienoin cavalierjoukkue, ja ainoa... Mutta niin upea silti!



Tampereen jätimme viikoksi, jolloin riensimme koirien kanssa viemään kepon inttibussiin ja suuntasimme itse Ouluun. Oli jännittävä päivä, Zimin selkä kuvattiin.

Siinä se sitten on, limusiini. Viimeinen lannenikama on tuplaantunut. Pienellä koiralla eläinlääkärin mukaan tuskin alkaa vaivata, eikä ainakaan harrastuksia tarvitse tuon takia lopettaa. Siltikin fysioterapia tulee Zimille tutuksi.

Kuvauksen jälkeen sain poistaa vielä ne vähäiset hammaskivet ultraäänilaitteella. Nyt on taas pepsodent -hymy ja säihkyvän valkoinen purukalusto.

Mansikoita masu täyteen ja takaisin Tampereelle, Kajaanin kautta. Viikkomme sisälsi kemian opiskelua, koikkeritreffejä, sekä agilityä. Iltakisat eivät edes jännittäneet, köhimisen ja niistämisen lisäksi kova tuuli lennätti hiukset silmille. Pinnejä ei löytynyt, täytyi pärjätä ilman. Vielä lähtöviivalla kirosin mokomia hiuksia, sitten tehtiin nolla. Maltoin keppien loppuun saakka. Silti mamoilin edelleen kontakteilla ja kepeillä, kun varmistelin turhia. Nyt en enää saa tehdä niin, kun olemme jo kolmosluokkalaisia.



Todistin Sannalle kisakentän ulkopuolella, että kyllä se oikeasti osaa, vika on vain minussa. Tästä eteenpäin en aio pilata yhtäkään Zimin rataa pelkäämällä virheitä.

Kaksin aina kaunihimpi

Tuplavoittonollat. Olen häkeltynyt. Edellisistä tuplanollistani onkin jo aikaa, 30.4.2006.

Ensimmäinen rata sujui mallikkaasti, paitsi puomin kontakti. En malta odottaa kunnollista 2on2offia ja vapautan koiran heti kontaktilla. Videota katsoessa tekisi mieli lyödä päätä seinään, miksi treenata kontakteja, jos ei edes vaivaudu vaatimaan niitä kisoissa. Nollavoitto kuitenkin, aika alittui reilulla 12 sekunnilla, eikä muita nollia tullut.

Hyppyrata oli mukava ja onnistuimme pysymään samalla kartalla. Zim ei meinannut löytää putken suuta, mutta onneksi löysi viime hetkellä.

Keväällä/alkukesästä päätin treenata kepit kuntoon. Naksuttelin ensimmäistä väliä joka kulmasta ja eri etäisyyksiltä. Myöhemmin aloin vaatia koko keppejä. Lopuksi vahvistin keppien suorittamista loppuun asti.

Nyt kepit ovat onnistuneet joka kerta viimeisten kahdeksan startin aikana! Huojentavaa, kaikkien niiden kepeistä aiheutuneiden vitosten jälkeen.



Kesä on koirien mielestä mukavaa aikaa, kun saa uida. Zimistä on hyvää vauhtia tulossa samanlainen vesipeto, kuin Fasustakin.

Onnellisia koiria

Ahkeruus kovankin onnen voittaa

Me noustiin Zimin kanssa kakkosiin!!




Ja saatiin myös haaste Sannalta. Kiitos!

– Kerro 11 asiaa itsestäsi
– Vastaa haastajan 11 kysymykseen
– Keksi uudet 11 kysymystä
– Haasta 11 bloggaajaa
– Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät

1. Syön jäätelöä ympäri vuoden, vähintään litran viikossa.
2. En ymmärrä päihteiden käyttöä.
3. Luen pitkää matematiikkaa, fysiikkaa ja kemiaa, vaikka olen matemaattisesti erittäin epälahjakas.
4. Olen pihi. Kaupassa saatan palauttaa tuotteet takaisin paikoilleen, vaikka olisin jo lähes kassalla asti.
5. Kännykälläni pääsee facebookiin suoraan aloitusnäytöstä, vaikka joskus vannoin, etten koskaan rekisteröidy kyseiselle sivustolle...
6. Olen joskus äärettömän laiska. Sitten iskee ahdistus, joten on pakko alkaa toimia. 
7.  Kirjoitan blogia, jotta voin myöhemmin lukea elämästäni. Sitten luen ja nauran, koska tekstit ovat niin tönkköjä. 
8. Pidän sinisestä ja turkoosista. 
9. Olen muuttanut pois kotoa jo 15-vuotiaana.
10. Mielestäni kaksi koiraa on tarpeeksi, kolme vielä menee. Jos niitä olisi enemmän, ei aikani riittäisi jokaiselle. 
11. Hankin puhelinmyyjältä ilmaispakkauksen sukkia. Nyt sukat tulivat, ja minun pitäisi saada tilaus peruttua, jotta en tulevaisuudessa joudu maksamaan. 

Näin palkataan koira.

Sanna kysyy:

1. Suklaa- vai mansikkajäätelö?
Molempia syön erittäin mielelläni, mutta suklaa vie voiton.

2. Kuinka paljon on liikaa?

 
Tämä ilme tarkoittaa sitä, että oli jo liikaa.

3. Osaatko ajaa pyörällä ilman käsiä?

Aivotärähdyksen jälkeen opin, että luultavasti pyörällä on ihan hyvä ajaa jalat polkimilla ja kädet tangossa.

4. Minkä väriseksi maalaisit talosi?

Joksikin hillityksi ja luonnonläheiseksi, jostain syystä sellaiset vaaleat miellyttävät silmää. 

5. Kuka Muumilaakson tarinoiden henkilö olisit?

Joskus minua sanottiin Pikku Myyksi, nykyään olen kiltti. 

6. Milloin olit täpärässä tilanteessa?

Talvella Tampereelta tullessa lumipenkka imaisi kahdeksankympin vauhdista. Sain auton tielle juuri ennen valopylvästä. Onneksi iskä on opettanut minut ajamaan!

Ps. Opimme, että navigaattoria kannattaa näppäillä vain pysähdyksissä...

7. Jos koira(/i)ssasi voisi muuttaa yhden asian, mikä se olisi?

Piippaaminen.

8. Mistä asiasta koira(/i)ssasi et olisi valmis luopumaan mistään hinnasta?

Siitä hullunkiillosta silmissä, kun pääsevät aksaamaan :-)

9. Mikä sai sinut viimeksi nauramaan?

Fasu yritti saalistaa ikkunan läpi harakoita. Näytti älykkäältä.

10. Kuinka toimit rataantutustumisen ja ratasuorituksesi välisenä aikana?

Kävelen rinkiä idiootin näköisenä ja yritän pitää koirani hiljaisena. Käyn radan mielessäni läpi ja saatan temputtaa koiraa.

11. Jos koira ei ole vaihtoehto, minkä eläimen hankkisit lemmikiksi?

Jos olisi aikaa, rahaa ja paljon tilaa, niin jonkin vähän isomman lemmikkilinnun/-lintuja. Muuten rottia, ne muutamat tuntemani yksilöt ovat olleet niin hurmaavia!

Olen tylsä, joten enpä haastakaan ketään :-)

Kun pakka ei pysy kasassa

Lauantaiaamuna, noin tunti ensimmäisten auringonsäteiden jälkeen, heräsimme Zimin kanssa reippaasti ja lastasimme itsemme autoon. Navigaattoriin kohteeksi Vöyri, sitten menoksi.

Matka sujui rattoisasti musiikkia kuunnellessa, Zim oli takapenkillä kevythäkissä. Tai oli ainakin puoleen väliin, sitten taustapeilissä näkyivät yhtäkkiä korvat. Yritäppä sieltä kuskinpenkiltä käskeä koira takaisin boksiin...

Perille saavuimme hyvään aikaan. Kisapaikka oli mukava, aurinko paistoi vain välillä, mutta onneksi ei satanut. Lämmittelin Zimin hyvin ennen ensimmäistä starttia ja rata tuntui mukavalta.

Mutta ne kepit... Kun ei, niin ei.

Vaikka kuinka tarkka suunnitelma oli, ja vaikka kuinka siinä yritti pitäytyä, niin ei saatu niitä keppejä onnistumaan. Ensimmäisellä ryntäsi väärältä puolelta sisään, toisella aloitti oikein, kehuin, joten tuli pois... Kolmannella ryntäsi vain täysiä johonkin väliin, mikä ensimmäisenä silmiin sattui.

Oli niissä radoissa kuitenkin myös hyvää, joka startissa pysyi lähdössä, vaikka menin kauas. Viimeisessä tosin oli tainnut vähän hiipiä, ei ainakaan istunut enää, kun käännyin. Kontakteille myös plussaa, jokaiselle pysähtyi, eikä ainuttakaan lentokeinua kolmesta radasta. Viimeisellä vedätin puomin kontaktilla niin paljon, että tuli puoli askelta yli kontaktilta, käskin pakittaa takaisin. Sitten lähti vasta käskystä.

Unohdin, etten saa palkata hihoihin, taas tuli reikä. Zim oli hurja.

Kerta kiellon päälle

Tili on melkein nollilla, ilmoittauduin silti kisoihin... Hyvään tarkoitukseenhan ne kuitenkin menevät, eikö vain?

Viime tuloksilla ei paljoa riemuita: lentokeinuja, aalle kieltelyjä ja keppivirheitä. Liikaa hylkyjä peräkanaa, alkaa muistuttaa Fasun tuloslistaa.

Zim hierottiin ja siihen loppui kieltely. Käytiin Oulussa yksi startti, melkein onnistuttiin. Rima sieltä oli alas tullut, jäi oikein kannakkeille heilumaan, että tippuisinko vaiko en? Tippui kuitenkin...

Se oli muuten hyvä rata, Zim istui oikein nätisti lähdössä, pysyi kontakteilla ja kepitti ihan oikein alusta saakka. Ja puri käsivarttani maalissa. Se on vieläkin turvonnut, joten ehkä nyt viimeinkin lopetan sen palkkaamisen hihoihini...

Joko saa?

Zimin lihashuoltoa

Teppo-töppönen

Vaihtelu virkistää

Zim on yhtä nollaa vaille kakkosissa!

Kisasimme Haukiputaalla 16.3., saaden nollavoiton, sekä vitosen (ne kepit...)

Olen ratoihin muuten tyytyväinen, mutta tulevaisuudessa täytyy kiinnittää huomiota lähtöihin ja kontakteihin.



0-voitto



5 vp.

Kokkolan kisoissa tulostaso laski kuin lehmän häntä... Ensimmäinen rata oli katastrofaalinen, koira karkasi lähdöstä, ei pysähtynyt puomille, aloitti kepit jälleen väärin ja lopuksi vielä lentokeinu. Keinun otimme uudestaan ja sitten radalta veks.

Toisella radalla tsemppasin, en antanut Zimin kuumua liikaa ennen starttia ja lopulta se sitten pysyikin lähdössä. Kontaktit olivat hyvät, pidin sitä niillä pitkään ja kehuin samalla. Kepit onnistuivat nyt, mutta toiseksi viimeisellä esteellä sössimme, kun Zim hyppäsi ensin välistä, sitten takaisinpäin. No, kielto oli alla kuitenkin.

6.4. Fasukin pääsee rallittelemaan hyppyradalle, Zim puolestaan on ilmoitettuna jälleen kahdelle agilityradalle.

P.S.:

 Onko se oikeasti ollut noin pieni?

Kauas on pitkä matka

Netti toimii jälleen!

Ja Zim on kilpaillut, peräti kahdesti, yhteensä neljä starttia.

Kisaura aloitettiin tammikuussa Lempäälässä, Zim mitattiin mediksi. Ensimmäinen rata oli agilityrata, jolla sorruimme keppivirheeseen (tai kahteen, mutta tuomari sakotti vain vitosen verran). Hyppyrata oli kiva, alku sujuikin hyvin, mutta rengas meni pieleen ja sitä korjatessa jäin loppusuoralla jälkeen, ja Z-koira tuli toiseksi viimeisestä hypystä ohi.

Siinä se nyt sitten juoksee, ihan oikeissa kilpailuissa:

Seuraavat kaksi starttia kisattiin Haukiputaalla 9.2. Agilityradalla sorruimme jälleen keppivirheisiin, kontaktit kuitenkin toimivat jälleen erittäin hyvin ja rata oli muutenkin sujuva.

Hyppyradalla ohjaukseni oli hukassa, Zim valui parissa kaarroksessa aika pahasti ja lähdössä se tulkitsi katseeni lähtöluvaksi. Pitää tulevissa starteissa kiinnittää siihen huomiota.  Tuloksena oli kuitenkin nolla ja luokkavoitto!

(Laadulle tapahtui jotain todella omituista...)

Seuraavassa kuussa onkin luvassa monet kisat: Oulussa, Haukiputaalla ja Kokkolassa.
Vielä on paljon treenattavaa, mutta kyllä me joskus vielä osataan jotain!

P.S. Tammikuun lopulla sain viimeinkin uuden asunnon myötä hankkia (monen vuoden haaveilun jälkeen) lintuja! Eli luoksemme muutti kaksi undulaattia, Tikli 2kk (keltainen) ja Peippo 7kk (sininen).

Kyllä on koirilla ollut ihmeteltävää, kun ovat välillä päässeet lintuja kurkistamaan.