Inhottava tauti tuo kennelyskä. Useamman viikon treenitauko karanteenin takia ei ole ollut yhtään kiva. Ollaan me sentään pihalla juoksenneltu ja harjoiteltu paikalla istumista ja ohjaavan käden puolella pysymistä. Tein myös videon Zimin 6-7kk treenauksesta. Hiihtoloman jälkeen päästään taas ahkerammin treenaamaan.
Pahoitteluni huonosta laadusta!
P.S. Zim on 38cm korkea.
perjantai 24. helmikuuta 2012
sunnuntai 5. helmikuuta 2012
Back to business
Elossa ollaan vielä, vaikka välillä tuolla pakkasissa miettiikin, että selviääköhän sieltä hengissä kotiin.Joka tapauksessa päivityksiä ei ole näkynyt pitkään aikaan, suurimpana syynä se, että mokkula vaihtui laajakaistaan ja laajakaistaa piti odotella ja odotella...
Mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut, Zim on kasvanut, se oli 7kk mittauksessa 37cm korkea. Treeneistä ei ole videoita, mutta sen verran voin kertoa, että ohjauskuvioita ja etenemistä ollaan treenattu. Sekä putkeen irtoamista.
Fasu on lihonut, enää se ei näytä säälittävältä kalanruodolta, kuten
kaikkina aiempina viitenvuotena. Syynä tähän on hyvin energiapitoinen acana sport&agility -ruoka.
Eilen käytiin kellarissa treenaamassa hakua molempien kanssa, Zim on ymmärtänyt jutun jujun nopeasti, vain yhden treenikerran jälkeen sille pystyi tehdä jo lähes yhtä vaikeita harjoituksia, kuin Fasulle. Zimille liitän myös haukkuilmaisun heti mukaan. Tietysti myös erillisiä ilmaisuharjoituksia ja etsintäharjoituksia.
Eipä tässä sen kummempia, yritän olla ahkerampi blogin päivittäjä ja lisätä mahdollisimman äkkiä Zimin aksailuja tänne.
perjantai 2. joulukuuta 2011
Zim-videota ja Fasun tasot
Tämänpäiväistä Zimen treeniä:
(Pompulat kadottaneena viiletän hiukset silmillä...)
Joka tapauksessa lisäksi tänään oli opistolla koirien tasontarkastus. Edellinen meni sähläämikseksi ja niin meinasi tämäkin aluksi mennä. Fisu vain riehui ja haukkui.
Onneksi koira kuitenkin asettui ja teki ihan mallikasta, vaikka melko väljää seuraamista. Perusasentokin on välillä aika väljä, mutta lyhyemmillä luoksetuloilla ja vain hyvän perusasennon palkkaamisella päästään toivottavasti siitäkin eroon.
Pari liikkeestä seisomis & maahanmeno -harjoitusta vielä ja se riitti Fasulta.
Onneksi koira kuitenkin asettui ja teki ihan mallikasta, vaikka melko väljää seuraamista. Perusasentokin on välillä aika väljä, mutta lyhyemmillä luoksetuloilla ja vain hyvän perusasennon palkkaamisella päästään toivottavasti siitäkin eroon.
Pari liikkeestä seisomis & maahanmeno -harjoitusta vielä ja se riitti Fasulta.
tiistai 22. marraskuuta 2011
Zim 5kk
Zimille on ikää kertynyt 5 kuukautta ja korkeutta 34cm.
Agilityä olemme treenailleet joka tiistai vähän. Poika on oikein reipas, namialustalta pitää palkata lisää, että saataisiin lisää irtoavuutta kehiin. Tällä hetkellä Zimpula meinaa liikaa tuijotella kättä ja tulla esteistä ohi. Lelun olen myös jättänyt pois kädestä, ettei se ainakaan sitä tuijottele.
Temppujakin olemme opetelleet. Zim osaa tällä hetkellä istua, mennä maahan, pyöriä, koskea alustaa ja keppiä, katsoa silmiin käskystä ja tulla sivulle avustettuna.
Pidän Zimistä paljon, se oppii nopeasti ja kuuntelee käskyjä, ei sähellä turhia ja keskittyy muutenkin olennaiseen.
Agilityä olemme treenailleet joka tiistai vähän. Poika on oikein reipas, namialustalta pitää palkata lisää, että saataisiin lisää irtoavuutta kehiin. Tällä hetkellä Zimpula meinaa liikaa tuijotella kättä ja tulla esteistä ohi. Lelun olen myös jättänyt pois kädestä, ettei se ainakaan sitä tuijottele.
Temppujakin olemme opetelleet. Zim osaa tällä hetkellä istua, mennä maahan, pyöriä, koskea alustaa ja keppiä, katsoa silmiin käskystä ja tulla sivulle avustettuna.
Pidän Zimistä paljon, se oppii nopeasti ja kuuntelee käskyjä, ei sähellä turhia ja keskittyy muutenkin olennaiseen.
torstai 3. marraskuuta 2011
Haastavaa
Tunnustuksen saaneen pitää:
1. Kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustusta kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään
Koska Hillan blogista näin, ettei kaikki haasteen sääntöjä tarvitse noudattaa, niin minäkin jätän haasteet heittämättä muille, kiitos Laura vinkistä ;)
Joka tapauksessa kahdeksan faktaa tulevat tässä:
1. Halusin koiraa kauan aikaa. Olin jo vakuuttunut saavani portugalinvesikoiran kaverini kanssa samasta pentueesta, mutta loppuen lopuksi ensimmäinen koirani oli silloin 7kk'n ikäinen cavalier Tessa. Ikää minulla silloin oli vain 9 vuotta.
2. Päädyin kerran 11-vuotiaana katsomaan agilitykilpailuja läheiselle kentälle. Sen jälkeen harjoittelin hyppyjä Tessan kanssa omalla pihallamme estevirityksillä. Oulun Seudun KAS'siin liityttyäni ja hallimaksut maksettuani kävin ensimmäisen kerran oikeilla esteillä treenaamassa. Samana päivänä menimme epävirallisiin, joista tuloksena yksi kielto.
3. Koska saan kertoa satunnaisia asioita itsestäni, lienee hyvin oleellista on kertoa, että minä syön jäätelöä hyvin paljon. Kaikki jäätelöt ovat hyviä, olen maistanut jopa valkosipulijäätelöä. Japaniin matkaajioille tiedoksi, että suklaajäätelö maistuu aivan erilaiselta siellä päin maailmaa.
4. Takaisin blogin aiheeseen, Fasu tuli meille minun ollessa 12-vuotias. Fasua olen raahannut mukanani kaikkialle, esimerkiksi hevosen selkään.
5. Agilityuralla Fasun kanssa lienee kompastuskivi on ollut minun oma asenteeni, jännitän paljon ja en ole osannut luottaa Fasun kontakteihin, enkä lähtöihin. Valitettava tosiasia on, että aina kun ne tökkivät, koko rata menee penkin alle. "Kyllä se kotona osaa"
6. Shelttiä en ollut sinänsä ajatellut hankkivani, yksi asia kuitenkin johti toiseen ja niin olin matkalla Varkauteen hakemaan Zimiä. Päätös ottaa sheltti oli aivan oikea.
7. Minä olen nuorena pelännyt koiria. Eräs karjalankarhukoira puri pikkuveljeäni niskaan ja näin saksanpaimenkoiran purevan serkkuani melko pahasti. Silloin en kai osannut kuvitellakkaan omistavani jossain vaiheessa kolme koiraa ja opiskelevani kennellinjalla.
8. En osaa kuvitella enää ikinä eläväni ilman koiria, enkä osaisi kuvitella, millaista elämäni olisi ollut ilman koiria.
tiistai 25. lokakuuta 2011
lauantai 15. lokakuuta 2011
Koska kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa
Kuvien jälkeen ei varmaankaan tarvitse edes mainita Zimin pätevyydestä. Aina vain jaksan uudelleen ja uudelleen ihmetellä sen älykkyyttä. Siivekkeiden kiertojen jälkeen se kävi niitä pari kertaa kiertämässä itsekseen palkan toivossa ja putkiin se meni niin hirveällä hingulla, ettei sitä edes meinaa uskoa niin nuoreksi -saatikka niin vähän "treenanneeksi". Leikkiähän se lähinnä vain on, putkiin juoksua ja lampaankarvassa roikkumista.
Yhden kerran kämmäsin, päästin Zimpulan putkeen, jonka jälkeen yritin äkkiä ehtiä putken päähän. Siinä kiireessä sitte potkaisin putkea, minkä jälkeen Zim ei ollutkaan enää niin innoissaan menossa putkeen. Annoin pari kertaa palkan namialustalta, jonka jälkeen putkeen oli taas kiva mennä ja lelukin jopa kelpasi vielä.
Lopuksi juoksenneltiin kentällä lelun kanssa edes-takaisin. Voi että sitä haukkua ja murinaa mikä pikkuisesta lähti, kun se yritti patukkaa pyydystää. Ja heti nappasi niin lujasti kiinni, kun saavutti patukan. Täytyy kyllä mainita, että se juoksee niin pirun lujaa jo nyt, että taitaa myöhemmin minun nopeusmittaristani luvut loppua kesken.
Fasusta sen verran, että kisasimme Lempäälässä parin startin verran. Agilityrata oli vaikea meille, se istui lähdössä, mutta minä en osaa vain pysähtyä ja antaa käskyä. Taas otin äkkilähdön radalle ja annoin lähtöluvan samalla kun olin jo lähtenyt. Hyl tuli kepeillä, putkihullu ei pysynyt kepeillä kahta viimeistä väliä, vaan vieressä ollut putki houkutteli aivan liikaa. Puomin kontaktille kuitenkin plussaa, siinä maltoin.
Hypäristä tykkäsin paljon, se oli juuri meille tehty. Yksi putki kuitenkin epäilytti, joten sain turhilla varmistelu-yrityksillä sen ryntäämään sinne. Nyt se ei kuitenkaan ehtinyt sinne asti, vaan maaliin pääsimme vitosella...
Minulla alkoi eilen syysloma, saapa nähdä mitä hauskaa saamme aikaiseksi tällä lomalla...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
